Diskordianismi kyseenalaistaa kaiken

”[D]iskordianismille olennaisia piirteitä ovat kaiken (paradoksaalisesti myös diskordianismin omien oppien ja kirjoitusten) kyseenalaistaminen, kaikenlaisten auktoriteettien ja vakiintuneisuuden vastustaminen sekä yksilön itsensä korostaminen uskonnollisen auktoriteetin lähteenä.” (Opetus ja kulttuuriministeriön asettaman asiantuntijalautakunnan lausunto 16.12.2015)

Diskordianismi kyseenalaistaa kaiken, paradoksaalisesti jopa omat oppinsa. Näin arvioi lautakunta Suomen Äärimmäisen Vapaan Eristisen Liikkeen rekisteröintihakemusta. Kyseenalaistaminen ei tule kuuloon, jos on tarkoitus noudattaa lakia, mutta kyseenalaistamiskommentin kuulee monesti diskordianismin yhteydessä ja monet eivät pidä sitä hyvänä asiana. Mitä tarkoittaa, että kyseenalaistetaan "kaikki"? Sehän kuulostaa ihan valeuutisilta ja tieteenvastaisuudelta! Ja miten voi kyseenalaistaa omat oppinsa - saati noudattaa tai olla noudattamatta viidettä käskyä, jossa sanotaan, että "diskordiaanin on kiellettyä uskoa mitään lukemaansa, näin on kirjoitettu"? 

Kun itse mietin diskordianismin harjoittamista, kyseenalaistaminen ei ole sen ytimessä. Kyseenalaistamisessa on toki hyödylliset puolensa: ei pidä ottaa kaikkea annettuna ja ihmisillä on erilaisia näkökulmia asioihin, joten jonkun totena esittämä asia ei välttämättä ole aivan niin puhdas luonnonvoima, kuin annetaan ymmärtää (kuten esimerkiksi uusliberalistinen ja kurjistava talouspolitiikka). 

Sen sijaan, että diskordianismissa kyseenalaistettaisiin kaikki ja lilluttaisiin jossain epämääräisessä henkilökohtaisessa kaaoksessa vain siksi, että joku kirja sanoo, ettei saa uskoa lukemaansa ja harjoittajat ovat sitten kuitenkin päättänyt uskoa siihen; tai ettei tieteellinen metodi olisi pätevä ja toimiva tiedon hankinnan menetelmä vain siksi, että sitä kommunikoidaan suurelta osin kirjojen kautta; kyseenalaistaminen tarkoittaa ainakin minulle lähinnä sitä, että pystyn etäännyttämään itseni esimerkiksi tunteistani ja ajatuksistani ja näkemään omien maailmantulkintojeni ulkopuolelle. Ajatus saattaa olla jollain tasolla tuttu esimerkiksi zen-buddhalaisuudesta tai vaikka mindfulnessista. Eli kun huomataan, ettei ole yhtä ajatustensa ja tunteittensa kanssa, saattaa oma ahdistus helpottua ja pystyy reagoimaan maailman ärsykkeisiin paljon harkitummin ja rauhallisemmin. Yksinkertaisesti sanottuna: ensimmäinen impulssi ei välttämättä ole oikea tapa toimia. 

Diskordianismin harjoittaminen kaalin palvomisineen ja kumigorillapyhiinvaelluksineen ynnä muine omituisine rituaaleineen, jotka päättyvät usein viinitonkan avaamiseen ja Eriksen sekä Diskordian tervehtimiseen, saattaa vaikuttaa lähinnä arjesta ja elämästä irtaantuneelta pelleilyltä. Eskapistiset teinit siellä lilluvat diskopalloksi nimeämässään haliläjässä sen sijaan, että ottaisivat kantaa maailman "todellisiin" ongelmiin, puhumattakaan, että menisivät "oikeisiin" töihin. 

En väitä, että diskordianismi olisi itsessään ratkaisu kaikkiin maailman ongelmiin, tai etteikö sen harjoittamisessa ole helppo unohtua silkkaan eskapismiin, vaan aion tässä kirjoituksessa väittää, että diskordianismi on yksi keino päästä käsiksi omaan luovuuteen. Voimavaraan, joka saattaa olla kateissa arjessa, jossa pitää kuitenkin pärjätä omien ongelmiensa kanssa ihan päivittäisellä tasolla, eikä välttämättä joka hetki kykene pohtimaan mitään niin ylevää, kuin vaikkapa ilmastonmuutos. Tähän luovuuteen käsiksi pääseminen ei ole vain eskapismia ja "todellisten ongelmien" pakoilua, vaan sillä on mahdollista tavoittaa nimenomaan ne luovat ratkaisut, joihin arjen harmauteen luutuneet aivomme eivät pysty. 

Nykyinen talous- ja yhteiskuntajärjestelmämme perustuu pitkälti sille, että ihmiset kilpailevat koneita vastaan ja ovat osia koneessa, jotka pettäessään vaihdetaan toisiin ihmisiin ja loppuun palanut yksilö saa tulla itse toimeen uupumuksensa kanssa. Ihmisen hyvinvointikin on joissain yrityksissä koneistettu. Mindfulnessia tarjotaan ratkaisuna yksilön ongelmiin, jotka johtuvat koneistosta. Koneen silmissä on yksilön syy, jos se ei auta työmäärän hallinnassa. Tällaiseen todellisuuteen on myös diskordianismi syntynyt. Diskordianistisen sanoman mukaan voimme olla oman elämämme paaveja ja suorassa yhteydessä siihen jumaluuteen tai vaikka elämän energiaan, joka meissä kaikissa ja kaikessa meidän ympärillämme virtaa. Yhteydessä perimmäiseen kaaokseen, jonka lapsia olemme. Kuten zen-buddhalaisuudessa tai mindfulnessissa, myös diskordianismissa voi ajatella irtaannuttavan totutusta, ahdistavasta ajatusketjusta ja korjataan se tai jopa korvataan paremmalla maltilla ja myötätunnolla. Diskordianismi vain tekee sen hassummin. Ja antiautoritäärisemmin. 

Tämän hassuttelun vuoksi diskordianismi tuntuu olevan monelle sen kohtaavalle lähinnä trollien tapa väittää olevansa uskonnollisia, koska halveksuvat uskonnollisia ihmisiä, mutta minulle se on tapa yhdistellä erilaisia ajatus- ja mielikuvaketjuja havaitakseni omieni ongelmat. Samalla voin tulla tietoiseksi ihmisten erilaisista ajattelutavoista, kun tulen tietoiseksi omistani. Kun tutustuu erilaisiin maailmankuviin ja ajattelijoiden sanoihin, voi saada väläyksiä heidän tulkinnoistaan, mutta vain sen oman ikkunansa kautta ja koska omasta ikkunasta ei pääse eroon (paitsi ehkä kuolemassa), voi sitä koettaa edes muistaa pitää välillä auki ja verhojakin enemmän kuin raollaan. Sillä meillä on kaikilla tämä kokemus elämästä, joka meillä on, eikä sitä ole kellään muulla. Mutta mikä se kokemus on ja miten siihen voi päästä käsiksi? Diskordianistisen ajattelun mukaan ei ainakaan sellaisella autopilotilla, jossa usein arkiajattelu toimii. Se ei huomaa, mitä sille tapahtuu, koska sillä on liian kiire suorittaa. Tällaisesta autopilotista irtautuminen voi avata väylän juuri niihin luoviin ratkaisuihin, joiden perään usein kuulutetaan esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnassa. Oman elämän haltuun otto vaatii sekin – kuinkas muutenkaan – luovia ratkaisuita. 

Tekemällä jotain, joka tuntuu vähän hassulta tai jopa typerältä, saatamme tavoittaa jonkun ajatuksen, joka meiltä olisi muuten jäänyt huomaamatta. Kyseenalaistavan ja erilaisia rituaalisia elementtejä karnevalistisesti yhdistelevän toiminnan ei tarvitse olla vain muiden ajatuksia jatkuvasti kritisoivaa tai paheksuvaa trollailua, vaan se voi olla parhaimmillaan oman hengitystilan laajentamista ja myötätunnon lisäämistä sekä itseä, omia ajatuksia että muiden ihmisten kokemuksia kohtaan. Elämme ainutlaatuista kokemusta maailmankaikkeudesta, joten miksi emme tutkisi sitä kokemusta tarkemmin? 

Ainakin minä kaipaan myötätuntoista kyseenalaistamista ja leikkimielisyyttä elämääni enemmän. Eriksen kultainen omena, josta seurasi ensimmäinen sota ihmisten kesken ei ollut tarkoitus olla se päämäärä, johon pyritään, vaan jos on uskominen diskordiaaniseen ajatteluun, se oli välivaihe matkalla kohti parempaa maailmaa, jossa meillä on kenties mahdollisuus ymmärtää se, että emme ymmärrä toisiamme, koska kokemuksemme ovat uniikkeja. Vähintä siis, mitä voimme tehdä on tulla tietoiseksi tilanteista, jolloin ymmärryksemme eroaa ja ehkä oppia niistä. Mitä tästä eteenpäin, on vain kiinni siitä, miten me elämiämme päätämme elää. Yhdessä ja Erikseen. Diskordianismi voi toimia yhtenä työkaluna sen päätöksen toteuttamisessa. Tässä ja nyt, jos vaan uskallat kokeilla.

Fnörd

Essi E. Essi

Eriksen Erinomainen Apostoli