Tekstit

Turun Eristinen Seura ry: Toimintakertomus 2022

 5-vuotiskevätkokous vahvisti 5.5.23 viime vuoden toimintakertomuksen: 1 .        Yleistä Vuonna 2022 yhdistys alkoi järjestää taas toimintaa kasvokkain pitkän etäilyn jälkeen. Kokoukset pidettiin hybridimuotoisina ja puheenjohtan röyhtäys- ja pieretystiheyttä kirjattiin erityisesti hallituskokouksissa. Tuomiokirkon ostosuunnitelmia kehiteltiin ja TES.co-osakkeiden myötä kirkon muuntamista Suomen ensimmäiseksi TESCO-liikkeeksi kaavailtiin vähintäänkin tosissaan, jos ei vakavissaan. 2.        Toimintasuunnitelman painopiste A: yhdistyksen näkyvyys jäsenkannan ulkopuolelle Turun tuomiokirkon ostosuunnitelmia varten teimme laajaa somevalistustyösuunnitelmaa. Korttityöpaja, Liisa Ihmemaassa -seikkailu ja dokumenttielokuvailta olivat myös avoimia yhdistyksen ulkopuolisille jäsenille ja tapahtumista saatiin myös uusia yhdistysen toiminnasta kiinnostuneita ja jäseniäkin. 3.        Toimintasuunnitelman painopiste B: yhdistyksen sisäinen toiminta Yhdistyksen jäsenet seikkailivat Turun

Essee: Fingerpori -mukaelmat Punk in Finland -foorumilla

Kuva
Kirjoittaja: Eriinlainen Mäyrä Punk in Finland -foorumin toimintaan osallistuvat keskustelijat harrastavat omien muunnelmiensa tekemistä Pertti Jarlan Fingerpori -sarjakuvasta. Nämä muunnelmat ovat tietokoneen avulla tehtyjä kuvamanipulaatioita, joissa käytetään inspiraationa Helsingin Sanomissa julkaistuja Jarlan strippejä ja erilaisia Internetissä liikkuvia meemejä. Manipulaatioissa aineistoa käsitellään monin eri tavoin. Tekijät muun muassa yhdistelevät strippejä toisiinsa, liittävät muiden strippien hahmoja tai muita kuvia käsiteltävään strippiin, piirtävät omia lisäyksiään, ja muuntelevat sarjakuvan tekstejä. Etenkin tekstien muuntelu muistuttaa luennolla ja Anne Heimon Meemi tulee. Folkloristi oletko valmis -artikkelissa esiteltyä Batman slapping Robin meemiä.1 Aineiston keruusta Punk in Finland -foorumilla on parikin pitkää keskusteluketjua, joissa keskusteluun osallistujat esittelevät omia Fingerpori -mukaelmiaan.Vanhempi, lukittu viestiketju nimeltään "Tee itse paska fing

Vesilintudiplomaatti esittäytyy

Kuva
"The Duck that can be named does not care what you name it." - J. Truesdell Ensin ei ollut mitään, sitten oli kaikkea.* Muun muassa eräänlainen vesilintu, jota voimme kutsua esimerkiksi ankaksi. Ankka on melko vaatimaton otus, diplomaattinen olento, välittäjäluonne; se kulkee niin taivaalla, maalla kuin vedessä, eikä näytä missään näistä erityisen sulokkaalta. Kömpelö diletantti voi kuitenkin saada paljon aikaan; Kalevalan mukaan hölmöön paikkaan munineen vesilinnun munasta kuoriutui koko maanpiiri. Joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa ankka tai joku sen sukulainen on toiminut välittäjänä maailmojen välillä. On siis vain sopivaa ja arvollista, että myös TES:n hallituksessa on vesilintudiplomaatti, joka välittää ankkaisuutta eristisyyteen ja toisin päin. Ankka muistuttaa meitä: on muitakin paaveja kuin ihmispaaveja. Ankka nokkaisee meitä lempeästi: ehkä kaaos on väriltään vihreä. Ankka kallistaa päätään: ethän ruoki minua pullalla. Ankka ottaa nokoset: ei viit

Hyväksyvä sydän on keveä

Kuva
Tammikuun kokouksessa minut nimitettiin Periferian Prefektiksi. Ei saavutettu selvyyttä siitä, mitä Periferian Prefekti tekee, joten päätettiin että toistaiseksi hyväksyn yleisesti asioita. [1] Olen käyttänyt kevään asioiden hyväksymiseen. Hyväksymisestä tulee hyvä mieli itselle ja muille, ja helppoakin se on. TESin puolesta olen hyväksynyt seuraavia asioita:  Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko pyysi rahalahjoitusta. Hyväksyin, sillä TESin rahatilanne on hyvä, ja korvamerkitsin 90% yhdistyksen varoista lahjoitettavaksi.[2]  Tasavallan presidentin kanslia pyysi, että TES edistäisi tolkun ihmisyyttä, ja pidättäytyisi kaikenlaisesta kaoottisesta ja epänormaalista toiminnasta. Pyyntö oli esitetty kohteliaasti, joten hyväksyin sen ilomielin.   Muut esiin tulevat hyväksyttävät asiat voi osoittaa yhdistykselle.   Sammal, Periferian Prefekti  

Mitä diskordiaani tekee kaalille lolkaalirituaalin jälkeen?

Kuva
  Caesarin antama kaalin täyttökäsky ei Asterixin mukaan ole siirtynyt jälkipolville siksi, ettei se olisi sopiva klassiseksi lainaukseksi. Me diskordiaanit haluamme palauttaa kunnian kaalille lollilla tai ilman, ja me nautimmekin kaalimme mitä moninaisin tavoin. Tähän blogipostaukseen ja mahdollisiin jatko-osiin keräämme muutamia jäsenistömme (ja muiden liepeillämme viihtyvien) vinkkejä kaalin kokkaukkseen. Mikä on sinun lempikaalisi? Kommentoi alle. Varapuheenjohtajan kukkakaalilasagne Minun lasagnet on aika vapaamuotoisia. Tällä kertaa meni sipuli, valkosipuli (aina), porkkana, mustajuuri, paprika, kuivattuja suppiksia, munakoiso, tomaattimurska ja kukkakaali. Mausteeksi valko- ja viheripippuria, basilikaa, oreganoa ja muskottipähkinää. Valittuja poimintoja kaalikeskustelusta: Kukkakaalimuusin paras versio  http://www.karppaus.info/resepti/resepti.php?id=728 Tämä on erään jäsenemme oma versio kukkakaalimuussista. Se eroaa monista siinä, ettei siinä ole juustoa eikä kermaa - pe